Sevecon-konserni vahvistaa osaamistaan ja laajentaa palvelutarjontaansa teollisuuden ja liikennevälineiden automaatiojärjestelmien toimituksissa. Tehdyillä omistusjärjestelyillä Vacon Oyj vähentää omistustaan Vacon Traction Oy:ssä.
Sevecon-konserni toimii ratkaisu- ja palvelutoimittajana pääosin IT-, prosessi- ja automaatio- sekä energiateollisuudessa. Vacon Tractionin ostolla Sevecon laajentaa palvelutarjontaansa sähkö- ja automaatiotoimituksissa. Yrityskaupan taustalla on selkeät synergiaedut sekä Seveconin nykyisissä osaamisalueissa että käynnistysvaiheessa olevissa liiketoiminnoissa. Tractionin omistuspohjan laajentamisella pyritään vahvistamaan yhtiön kasvumahdollisuuksia. Teolliseksi partneriksi ja enemmistöomistajaksi tullut Sevecon-konserni tuo vahvistusta mm. uusien tuotesukupolvien kehittämiseen.
Sevecon on vahvistamassa asemiaan sähkömoottorikäyttöihin liittyvissä sovelluksissa. Vacon Tractionin osake-enemmistön ostolla saamme vahvaa erikoisosaamista Vacon-teknologian sovelluksista. Yhteistyö Vacon Oyj:n ja Seveconin välillä konkretisoituu yhteisesti omistettavan yrityksen kautta. Tractionin markkina-alueella on varsin paljon aktiviteetteja, joista myös yhtiön odotetaan saavan osansa. Kaupan avulla avaamme tietä laajemmin drives system integrator -businekseen. Tractionin osaamista voimme hyödyntää myös muissa Seveconin teollisuustoimituksissa , toteaa Sevecon-konsernin hallituksen puheenjohtaja Harri Niemelä.
Vacon Traction on kymmenen vuoden ajan toiminut kansainvälisillä markkinoilla Vacon- teknologian soveltajana. Vacon Oyj näkee Vacon Tractionin edelleen kiinnostavana yhteistyökumppanina, vaikka omistusosuutemme laskee tehdyillä osakekaupoilla 90 prosentista alle 20 prosenttiin. Yhteistyömme jatkuu läheisenä myös tulevina vuosina. Olemme päättäneet luopua osake-enemmistöstämme, sillä Vacon haluaa keskittyä strategiansa mukaisesti 100-prosenttisesti taajuusmuuttajiin, sanoo Vacon Oyj:n toimitusjohtaja Vesa Laisi.
Lisätietoja:
Sevecon Group Oy/ hallituksen puheenjohtaja Harri Niemelä puh. +358 500 660 414, sähköposti: etunimi.sukunimi@sevecon.com
Vacon Oyj / toimitusjohtaja Vesa Laisi puh. +358 40 837 1510, sähköposti: etunimi.sukunimi@vacon.com
Vacon Traction Oy on Tampereella kotipaikkaa pitävä liikennevälineiden sähkö- ja automaatio- toimituksiin erikoistunut yhtiö. Vacon Traction Oy:n markkinat ovat globaalit. Viime vuoden liikevaihdosta yli 90 prosenttia tuli viennistä päämarkkina-alueina Kaukoitä, Keski-Eurooppa ja Ruotsi. 10 hengen vahvuudella liikevaihto on ollut noin miljoona euroa. Vacon Traction Oy:n käyttämä teknologia perustuu maailmanlaajuisesti tunnettuun ja testattuun Vacon Oyj:n teknologiaan ja taajuusmuuttajiin.