Automaatio- ja ICT-järjestelmiä yhdistävä ja toimittava Sesca Group Oy on ostanut energia- ja prosessiteollisuuden virtausmittausantureita ja armatuureja valmistavan Flowhow Oy:n. Vuonna 1982 perustettu Flowhow on virtausmittausantureiden markkinajohtaja maailmassa.
Flowhow toimii osana Sesca Energy -liiketoiminta-aluetta ja sen tuotteita myydään ja markkinoidaan jatkossa entisillä tuotenimillä. Henkilöstö jatkaa tehtävissään vanhoina työntekijöinä ja liiketoimintaa johtaa Flowhow:n perustaja ja toimitusjohtaja Jorma Lehtonen.
Yritysosto laajentaa entisestään Sescan kokonaistarjontaa energia- ja prosessiteollisuuden asiakkaille. Tavoitteemme on olla järjestelmien kokonaistoimittaja, jolta asiakas saa tarvittavat laitteet, ohjelmistot ja palvelut, sanoo Sesca Energy Oy:n toimitusjohtaja Teppo Hiltunen.
Sesca mahdollistaa meille laajemman kontaktipinnan asiakkaisiin sekä antaa voimaa myyntiin ja projektitoimituksiin. Osana Sescaa saamme myös entistä suuremmat resurssit kansainvälistymisen tueksi, sanoo Flowhow:n toimitusjohtaja Jorma Lehtonen.
Flowhow:lla on tällä hetkellä noin 50 prosentin osuus virtausmittausantureiden markkinoista. Tuotannosta noin 60 prosenttia menee vientiin. Asiakkaita ovat muun muassa Foster Wheeler, Andritz, Metso, Neste Oil ja Kemira.
Virtausmittausantureiden valmistajia on maailmalla vain muutama, sillä tuote on vaikea rakentaa. Se edellyttää pitkää kokemusta ja osaamista mittaustekniikan ja metallurgian yhdistämisestä sekä tiukkojen paineastiadirektiivin ja laatusertifikaatin ehtojen täyttämistä, sanoo Lehtonen.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Jorma Lehtonen, Flowhow Oy
Puhelin: +358 40 900 6002
Sähköposti: jorma.lehtonen(at)flowhow.fi
Toimitusjohtaja Teppo Hiltunen, Sesca Energy Oy
Puhelin: +358 40 535 2666
Sähköposti: teppo.hiltunen(at)sesca.com
Flowhow Oy
Flowhow Oy on energia- ja prosessiteollisuuden virtausmittausantureiden ja armatuurien valmistaja. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Espoossa ja valmistus Etelä-Karjalassa Ruokolahdella. Flowhow on perustettu vuonna 1982 ja se työllistää noin 10 henkeä. Yhtiö on virtausmittausantureiden markkinajohtaja maailmassa. Sen vuotuinen liikevaihto on noin 1 miljoonaa. www.flowhow.fi
Sesca Group Oy
Suomalainen Sesca Group Oy toimittaa ja yhdistää ICT- ja automaatiojärjestelmiä ja niihin liittyviä palveluja telekommunikaation, energian ja prosessiteollisuuden toimialoilla. Konsernin palveluksessa on noin 650 työntekijää Suomessa, Ruotsissa, Virossa, Tekin Tasavallassa ja Romaniassa. Yhtiön liikevaihto vuonna 2007 oli noin 32 miljoona euroa. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Vaasassa. www.sesca.com
Sesca Group Oy on saanut Rannikko-Pohjanmaan Yrittäjien Maakunnallinen vuoden yrittäjä -palkinnon...
Työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt 7.11.2008 Innovative Entrepreneur of the Year -tunnustuspalkinnon...
Järjestelmän avulla pystytään liittämään yhteen kuparinjalostusprosessin kaksi erillistä vaihetta; sulatto ja elektrolyysi
Riku Niemelä, eMBA, on nimitetty Sesca Group Oy:n Drives -liiketoiminta-alueen toimialajohtajaksi.
Automaatio- ja ICT-järjestelmiä toimittava ja yhdistävä Sesca Group Oy toimittaa Helsingin Energialle Hanasaaren huippu- ja varalämpökeskuksen...
Ohjelmistoja tietoliikennetoimialalle kehittävä Sesca Mobile Software Oy on avannut iDial Mobile -mobiiliyhteisön...
Automaatio- ja ICT-järjestelmiä yhdistävän ja toimittavan Sesca Group Oy:n tytäryhtiö Toppilan Sähkökone Oy on ostanut...
Automaatio- ja ICT-järjestelmiä yhdistävä ja toimittava Sesca Group Oy on ostanut energia- ja prosessiteollisuuden virtausmittausantureita ja armatuureja valmistavan Flowhow Oy:n.
ALMA®-päivä järjestetään Kokkolassa nyt jo kuudennentoista kerran. ALMA®-päivän 2008 teemalla TIEDOSTA TULOSTA halutaan korostaa tiedon tuottamisen...
Neste Oil Oyj ja Neste Jacobs Oy ovat tilanneet itselleen sekä alihankkijoidensa käyttöön uuden sukupolven ALMA®-järjestelmän...
Varma ja Lännen Puhelin Sescan vähemmistöosakkaiksi
Automaatio- ja ICT-järjestelmiä yhdistävä ja toimittava Sesca Group Oy toimittaa generaattorin (277MVA) jännitteensäätöön...
Tietoliikenne- ja elektroniikkateollisuudelle suunnittelupalveluja tarjoavan Embio Oy:n nimi vaihtuu Sesca Embedded Solutions Oy:ksi.
Sesca Drives Oy toimittaa Ruotsissa Nymöllassa sijaitsevalle Stora Enso Oyj:n tehtaalle Sesca Drives -sovelluksen, jolla uusitaan tehtaan...
Sesca Group osallistuu 27.-29.5.2008 Tukholmassa järjestetävään kansainväliseen SPCI2008 World Pulp and Paper Week-messutapahtumaan.
Sesca Group esiintyy Kunnossapito08 - suurtapahtumassa Oulun Ouluhallissa 21. - 22.5.2008. Olemme osastolla G3/614.
Sesca Solution Oy toimittaa Stora Enson Oyj:n Veitsiluodon tehtaalle PK3:n koko tuotantolinjan kattava ANDI® Prosessin Analyysi- ja Diagnostiikkajärjestelmän.
Sesca Group Oy on ostanut oululaisen Toppilan Sähkökone Oy:n koko osakekannan.
Suomalainen automaatio- ja ICT-järjestelmiä yhdistävä ja toimittava Sesca Group Oy ostaa tietoliikenne- ja elektroniikkateollisuudelle suunnittelupalveluja tarjoavan Embio Oy:n koko osakekannan.
CTS Engtec Oy on tilannut Sesca Group-konserniin kuuluvalta Alma Marketing Oy:ltä käyttöönsä uuden sukupolven ALMA®-järjestelmän automaatio- ja sähköistyssuunnitteluun sekä projekti- ja dokumenttihallintaan.
Avecon Oy Ab vahvistaa asiakasyhteyksiään rakentamistekniikan alueella ostamalla Kokkolalaisen insinööritoimisto Jääskelä & Malinen Oy:n
Sesca Group:n Alma Marketing Oy toimittaa Rautaruukki Oyj:n Raahen tehtaan kunnossapidolle ja suunnittelulle ALMA®-järjestelmän sähkö- ja automaatiosuunnitteluun sekä dokumentaation hallintaan.
Sesca Group-konserniin kuuluvat teollisuustoimialan konserniyhtiöt on rekisteröity uusilla nimillä.
Sesca Group on ostanut Torniossa toimivan Tiltek Oy:n
Sesca Group lisää toimintojensa tehokkuutta avaamalla toimiston Romaniassa.
Sesca Solutions on valittu linjakäyttöjen modernisoinnin toimittajaksi Rautaruukki Oyj:n Hämeenlinnan tuotantoyksikön sinkityslinja 2:lle.
Sesca Group on ostanut Turussa ja Salossa toimivan Almitas Oy:n.
Sesca Group osti ruotsalaisen ICT-alan konsulttiyritys Purple Scoutin
Sesca Technologies Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty DI Timo Sivula
Pietarsaaressa pääkonttoriaan pitävän Ab SESCA Technologies Oy:n kasvu jatkuu edelleen vahvana.
KTM Ulla Laalo on nimitetty 1.9. alkaen Sevecon Group Oy:n talousjohtajaksi. | 01.09.2006
Hän on toiminut aikaisemmin Luvata Vaasa Oy:n toimitusjohtajana ja sitä ennen Outokumpu Oyj:n taloushallinnon tehtävissä Kokkolassa, Chicagossa ja Espoossa.
Sevecon-konserni vahvistaa osaamistaan ja laajentaa palvelutarjontaansa teollisuuden ja liikennevälineiden automaatiojärjestelmien toimituksissa.
Sevecon Group Oy on ostanut raahelaisen insinööritoimisto Visetec Oy:n osake-enemmistön.
« Takaisin