Uutiset
Riku Niemelä Sesca Drivesin toimialajohtaksi

Riku Niemelä, eMBA, on nimitetty Sesca Group Oy:n Drives -liiketoiminta-alueen toimialajohtajaksi. Ennen siirtymistä Sescaan Niemelä toimi Fara Oy:n (ent. Buscom Oy) toimitusjohtajan tehtävissä. Niemelä oli Faran palveluksessa 10 vuoden ajan erilaisissa johto- ja kehitystehtävissä.

Sesca Drives on laitteistoriippumattoman järjestelmätoimittaja, joka toimittaa automaatio- ja koneohjausjärjestelmiin integroituja konelinjojen käyttöratkaisuja. Sesca Drivesin loppuasiakkaita ovat paperi- ja metalliteollisuuden yritykset ja prosessitekniikan OEM-toimittajat. Yhtiön tarjontaan kuuluu myös tuotantoprosessien analysointiin ja diagnostiikkaan tarkoitettu Andi-ohjelmisto, joka tukee tuotannon ja kunnossapidon päätöksentekoa.

Sesca Drives -liiketoiminta-alueeseen kuuluvat myös liikenneväline- ja logistiikkasovelluksiin erikoistuneet Sesca Traction ja Sesca Logistics IT.

”Työtehtävät Sescassa tarjosivat mielenkiintoiseen haasteen, sillä yhtiö on uusi kasvuyritys. Sesca Drives on muun konsernin tavoin laajentumassa kansainvälisille markkinoille. Olemme jo saaneet merkittäviä asiakkuuksia Ruotsin markkinoilla, ja panostamme jatkossa myös Kiinan kasvaville markkinoille”, sanoo Niemelä.

Niemelää kiinnosti Sescassa myös sen ainutlaatuinen visio automaatio- ja ICT-järjestelmien yhdistämisestä.

”Nykyinen komponenttiteknologian kehitys mahdollistaa automaatio- ja ICT-järjestelmien yhdistämisen tavalla, jolla luodaan tehokkaampia järjestelmiä asiakkaille. Tehdasautomaatiojärjestelmät ovat muuttumassa ICT-järjestelmien tavoin digitaalisiksi. Tuotantoprosessien laitteita ja antureita voidaan yhdistää ohjelmistojen avulla it-järjestelmiin, joissa kerättyä tietoa hyödynnetään prosessin seurantaan ja hallintaan. Tuottavuuden kasvu on näkynyt selvästi tekemissämme asiakasprojekteissa niin paperi- kuin metalliteollisuudessakin”, Niemelä kuvailee.

Vuonna 2004 perustettu Sesca Group Oy on uusi suomalainen kasvuyritys, joka on kasvanut voimakkaasti sekä yritysostoin että orgaanisesti. Sescan liikevaihto kasvoi 49 prosenttia vuonna 2007 31,9 miljoonaan euroon (2006: 21,44 MEUR). Liikevoitto vastaavasti kasvoi 43 prosenttia 3,4 miljoonaan euroon (2006: 2,43 MEUR). Vuoden 2008 arvioitu liikevaihto on 54 miljoonaa euroa.

Lisätietoja:

Riku Niemelä, toimialajohtaja
Sesca Drives
Puhelin: 0400 954 596
Sähköposti: riku.niemela@sesca.com

Sesca Group Oy

Suomalainen Sesca Group Oy toimittaa ja yhdistää ICT- ja automaatiojärjestelmiä ja niihin liittyviä palveluja telekommunikaatio-, energia- ja prosessiteollisuudelle. Konsernin palveluksessa on noin 670 työntekijää Suomessa, Ruotsissa, Virossa, Tšekin Tasavallassa ja Romaniassa. Yhtiön liikevaihto vuonna 2007 oli noin 32 miljoona euroa. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Vaasassa.

Sesca Drives

Sesca Drives on Sesca Group Oy:n liiketoiminta-alue. Sesca Drives on laitteistoriippumattoman järjestelmätoimittaja, joka toimittaa automaatio- ja koneohjausjärjestelmiin integroituja konelinjojen käyttöratkaisuja. Sen loppuasiakkaita ovat paperi- ja metalliteollisuuden yritykset ja prosessitekniikan OEM-toimittajat. Sesca Drivesin tarjontaan kuuluu myös tuotantoprosessien analysointiin ja diagnostiikkaan tarkoitettu Andi-ohjelmisto, joka tukee tuotannon ja kunnossapidon päätöksentekoa. Sesca Drives -liiketoiminta-alueeseen kuuluvat myös liikenneväline- ja logistiikkasovelluksiin erikoistuneet Sesca Traction ja Sesca Logistics IT.

Sesca Group Oy on saanut Rannikko-Pohjanmaan Yrittäjien Maakunnallinen vuoden yrittäjä -palkinnon...
 
Työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt 7.11.2008 Innovative Entrepreneur of the Year -tunnustuspalkinnon...
 
Järjestelmän avulla pystytään liittämään yhteen kuparinjalostusprosessin kaksi erillistä vaihetta; sulatto ja elektrolyysi
 
Riku Niemelä, eMBA, on nimitetty Sesca Group Oy:n Drives -liiketoiminta-alueen toimialajohtajaksi.
 
Automaatio- ja ICT-järjestelmiä toimittava ja yhdistävä Sesca Group Oy toimittaa Helsingin Energialle Hanasaaren huippu- ja varalämpökeskuksen...
 
Ohjelmistoja tietoliikennetoimialalle kehittävä Sesca Mobile Software Oy on avannut iDial Mobile -mobiiliyhteisön...
 
Automaatio- ja ICT-järjestelmiä yhdistävän ja toimittavan Sesca Group Oy:n tytäryhtiö Toppilan Sähkökone Oy on ostanut...
 
Automaatio- ja ICT-järjestelmiä yhdistävä ja toimittava Sesca Group Oy on ostanut energia- ja prosessiteollisuuden virtausmittausantureita ja armatuureja valmistavan Flowhow Oy:n.
 
ALMA®-päivä järjestetään Kokkolassa nyt jo kuudennentoista kerran. ALMA®-päivän 2008 teemalla TIEDOSTA TULOSTA halutaan korostaa tiedon tuottamisen...
 
Neste Oil Oyj ja Neste Jacobs Oy ovat tilanneet itselleen sekä alihankkijoidensa käyttöön uuden sukupolven ALMA®-järjestelmän...
 
Varma ja Lännen Puhelin Sescan vähemmistöosakkaiksi
 
Automaatio- ja ICT-järjestelmiä yhdistävä ja toimittava Sesca Group Oy toimittaa generaattorin (277MVA) jännitteensäätöön...
 
Tietoliikenne- ja elektroniikkateollisuudelle suunnittelupalveluja tarjoavan Embio Oy:n nimi vaihtuu Sesca Embedded Solutions Oy:ksi.
 
Sesca Drives Oy toimittaa Ruotsissa Nymöllassa sijaitsevalle Stora Enso Oyj:n tehtaalle Sesca Drives -sovelluksen, jolla uusitaan tehtaan...
 
Sesca Group osallistuu 27.-29.5.2008 Tukholmassa järjestetävään kansainväliseen SPCI2008 World Pulp and Paper Week-messutapahtumaan.
 
Sesca Group esiintyy Kunnossapito08 - suurtapahtumassa Oulun Ouluhallissa 21. - 22.5.2008. Olemme osastolla G3/614.
 
 
Sesca Solution Oy toimittaa Stora Enson Oyj:n Veitsiluodon tehtaalle PK3:n koko tuotantolinjan kattava ANDI® Prosessin Analyysi- ja Diagnostiikkajärjestelmän.
 
Sesca Group Oy on ostanut oululaisen Toppilan Sähkökone Oy:n koko osakekannan.
 
Suomalainen automaatio- ja ICT-järjestelmiä yhdistävä ja toimittava Sesca Group Oy ostaa tietoliikenne- ja elektroniikkateollisuudelle suunnittelupalveluja tarjoavan Embio Oy:n koko osakekannan.
 
CTS Engtec Oy on tilannut Sesca Group-konserniin kuuluvalta Alma Marketing Oy:ltä käyttöönsä uuden sukupolven ALMA®-järjestelmän automaatio- ja sähköistyssuunnitteluun sekä projekti- ja dokumenttihallintaan.
 
Avecon Oy Ab vahvistaa asiakasyhteyksiään rakentamistekniikan alueella ostamalla Kokkolalaisen insinööritoimisto Jääskelä & Malinen Oy:n
 
 
Sesca Group:n Alma Marketing Oy toimittaa Rautaruukki Oyj:n Raahen tehtaan kunnossapidolle ja suunnittelulle ALMA®-järjestelmän sähkö- ja automaatiosuunnitteluun sekä dokumentaation hallintaan.
 
 
 
 
 
 
Sesca Group-konserniin kuuluvat teollisuustoimialan konserniyhtiöt on rekisteröity uusilla nimillä.
 
Sesca Group on ostanut Torniossa toimivan Tiltek Oy:n
 
Sesca Group lisää toimintojensa tehokkuutta avaamalla toimiston Romaniassa.
 
Sesca Solutions on valittu linjakäyttöjen modernisoinnin toimittajaksi Rautaruukki Oyj:n Hämeenlinnan tuotantoyksikön sinkityslinja 2:lle.
 
 
 
Sesca Group on ostanut Turussa ja Salossa toimivan Almitas Oy:n.
 
 
 
 
 
Sesca Group osti ruotsalaisen ICT-alan konsulttiyritys Purple Scoutin
 
 
Sesca Technologies Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty DI Timo Sivula
 
 
Sescan kasvu kiihtyy  |  15.09.2006
Pietarsaaressa pääkonttoriaan pitävän Ab SESCA Technologies Oy:n kasvu jatkuu edelleen vahvana.
 
KTM Ulla Laalo on nimitetty 1.9. alkaen Sevecon Group Oy:n talousjohtajaksi.  |  01.09.2006
Hän on toiminut aikaisemmin Luvata Vaasa Oy:n toimitusjohtajana ja sitä ennen Outokumpu Oyj:n taloushallinnon tehtävissä Kokkolassa, Chicagossa ja Espoossa.
 
Sevecon-konserni vahvistaa osaamistaan ja laajentaa palvelutarjontaansa teollisuuden ja liikennevälineiden automaatiojärjestelmien toimituksissa.
 
Sevecon Group Oy on ostanut raahelaisen insinööritoimisto Visetec Oy:n osake-enemmistön.
 
« Takaisin