Vuodesta 2005 Sevecon Group konserniin kuuluva Sesca Technologies on useana vuonna kuulunut Suomen nopeimmin kasvaneiden yritysten joukkoon, viimeisimpänä tänä vuonna Deloitten tekemässä selvityksessä Sesca oli Suomen 9. nopeimmin kasvanut teknologiayritys. Yhtiö kehittyy ja kansainvälistyy edelleen voimakkaasti, totetaa Sesca yhtiöiden hallituksen puheenjohtaja Harri Niemelä.
Sesca Technologies Oy:n kansainvälistyessä nykyinen toimitusjohtaja Asko Lamminen siirtyy toimitusjohtajan tehtävästä yrityksen hallitustoimintaan 1.1.2007 alkaen. Lamminen kuuluu Sescan perustajajäseniin. Hän toimi toimitusjohtajana Sescalla vuosina 1998-2001 ja 2006 sekä varatoimitusjohtajana vuosina 2002-2005. Yrityksen hallituksessa hän toimi vuosina 1998-2003, joista kaksi viimeistä vuotta hallituksen puheenjohtajana.
Tavoitteenani tälle vuodelle on ollut organisaation kehittäminen vastaamaan tulevaisuuden haasteita, mahdollisuuksien kasvattaminen sekä koti- että ulkomailla ja sisäisten toimintojen kehitys, Lamminen toteaa. Koska nämä tavoitteet ovat saavutettu ja liiketoimintakin on kasvanut tänä vuonna yli 30%, voin luottavaisin mielin luovuttaa tehtävät hyviin käsiin uudelle toimitusjohtajalle, jatkaa Lamminen.
Sesca Technologies Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty DI Timo Sivula (36). Sivula ottaa tehtävät vastaan 1.1.2007 alkaen. Sivula siirtyy yhtiön toimitusjohtajaksi yhtiön teknologia- ja strategiajohtajan tehtävistä. Ennen kesäkuista siirtymistään Sescan palvelukseen Sivula toimi yli kymmenen vuotta eri johtotehtävissä Nokialla johtaen mm. Nokian matkapuhelinlisälaitteiden Aasian- ja Tyynenvaltamerenalueen myyntiä Singaporessa.
Sesca on viime vuosien hyvin johdetun rajun kasvun seurauksena kasvanut pienyrityksestä keskiraskaan sarjan kilpailijaksi kotimaassaan. Uusi asema tuo uusia haasteita ja asiakkaiden vaatimusten kilpailukykyinen täyttäminen vaatii hellittämätöntä oman toiminnan kehitystä ja parantamista, toteaa Sivula. Vaikka kilpailutilanne alalla on koventunut on Sesca Technologies juuri nyt on hyvässä tuloskunnossa. Niinpä kannattavan kasvun jatkaminen kansainvälistymisen kautta on uuden strategiamme päätavoite, jota lähden uudessa tehtävässäni toteuttamaan, jatkaa Sivula.
Ab Sesca Technologies Oy on vuonna 1998 Pietarsaaressa perustettu ohjelmistotalo, joka on kasvanut kahdesta henkilöstä 150 henkilön yritykseksi kahdeksassa vuodessa. Yhtiöllä on toimipisteitä Oulussa, Kokkolassa, Pietarsaaressa, Tampereella, Helsingissä ja Prahassa. Lisäksi toimintaa on Isossa Britanniassa ja Saksassa.
Lisätietoja antaa:
Hallituksen puheenjohtaja
Harri Niemelä
harri.niemela@sesca.com
Puh. +358 500 660 414Toimitusjohtaja
Asko Lamminen
asko.lamminen@sesca.com
Puh. +358 400 919 351