Sesca Industrial Solutionsin tuotteita ovat automaatio- ja ohjelmistosuunnittelu sekä alan palvelut teollisuuden tarpeisiin. Toteutamme myös ohjelmistoja logistiikkaan ja tiedonhallintaan. Erikoisosaamistamme ovat konenäkösovellukset sekä automaattiset materiaalien testausjärjestelmät.
Tarjoamme palveluja teollisuudelle suunnittelupalveluista aina kokonaisiin järjestelmätoimituksiin. Osan palveluista olemme tuotteistaneet myös asiakkaidemme käyttöön.
Vuoden aikana olemme sijoittaneet merkittävästi omaan tuotekehitykseen ja markkinointiin. Tuotteemme FleetLogis® ja ALMA® ovat alojensa johtajia. FleetLogis®-järjestelmälle myönnettiin menetelmäpatentti keväällä 2007. Vuoden kuluessa vahvistimme voimavarojamme ostamalla torniolaisen Tiltek Oy:n. Kauppa toi huomattavan lisän osaamiseemme taajuusmuuttajakäytöissä. Lisäksi pystymme tarjoamaan entistä laajempia ratkaisuja automaation asennukseen, käyttöönottoon ja ylläpitoon. Tarjontaamme kuuluvat myös ohjelmistopalvelut erityisesti terästeollisuudelle.
Tulemme laajentamaan toimintamme Perämeren kaarelle vuoden 2008 aikana.
Tuotteet ja palvelut
Automaatio- ja ohjelmistosuunnittelu
Konenäkösovellutukset
Taajuusmuuttajien asennus, käyttöönotto, ohjelmointi ja konsultointi
Lämpö-, vesi- ja ilmastointipalvelut
FleetLogis®: Logistiikan tietojärjestelmäratkaisut
RiTa
Ohjelmisto turvallisuusriskien hallintaan
ProcAn SPC
Tilastollinen prosessitiedon analyysityökalu
Testausjärjestelmätuotteet
ALMA®
Integroitu suunnittelu- ja tiedonhallintajärjestelmä elinkaarenaikaiseen teknisen tiedon, dokumentaation, tuotantolinjan kokonaistehokkuuden ja kunnossapidon hallintaan.