Toimialat
Embedded Solutions

Sesca Embedded Solutionsin asiakkaita ovat ICT-, prosessi- ja kappaletavarateollisuuden yritykset, laitevalmistajat ja autoteollisuus. Palvelemme asiakkaitamme sulautettujen järjestelmien suunnittelussa ja toteutuksessa. Sesca Embedded Solutions laajentaa Sesca Groupin tarjontaa siten, että voimme tarjota kokonaisratkaisuja laitesuunnittelusta aina laitteistojen sovelluksiin.

Toimintaamme kuuluvat projekti- ja järjestelmätoimitukset sekä suunnittelupalvelun myynti sisältäen määrittelyn, testauksen, käyttöönoton ja ylläpidon. Hyödynnämme myös avointa lähdekoodia, jonka ohjelmistojen käytöstä ja toteutuksesta olemme hankkineet osaamista.

Vuoden aikana laajensimme toimintaamme hankkimalla enemmistöosuuden ruotsalaisesta Purple Scoutista. Myös se vahvisti avoimen lähdekoodin osaamistamme ja mahdollisti palvelujen joustavan lisäämisen Ruotsissa. Uusi versio SEPPS -tuotteesta (Sesca PowerPlant Systems) on valmistunut ja se tulee markkinoille vuoden 2008 aikana. IT:n ja telekommunikaation yhdistävää iDial®-tuotetta on kehitetty eteenpäin koko vuoden ajan ja ensimmäiset pilottihankkeet ovat meneillään. iDial®-perhe sisältää kaksi tuotetta: iDial® Web ja iDial® Mobile.

Kuluvan vuoden aikana kehitämme Sesca Maintenance -tuotetta soveltumaan myös vene- ja kiinteistöaloille. Samalla tuotteeseen toteutetaan käyttäjäystävällinen www-käyttöliittymä.

Tuotteet ja palvelut

Sulautettujen järjestelmien suunnittelupalvelut

Räätälöidyt ohjelmistoratkaisut

iDial® Web ja iDial® Mobile
WEB 2.0:n viestintämahdollisuuksien yhdistäminen lanka- ja matkapuhelimiin. www.idial.fi

SEPPS™
Polttoainetietojärjestelmä

SEMA™
Kunnossapito-ohjelmisto